Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Treeniä ja miimikoita









Eilen olimme esiintymässä Karhulan urheilijoiden 80-vuotis juhlassa. Pienen lavan takia Aada, Leila, Jasmin ja Emmi ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ja kasasimme muutamissa treeneissä miimikot-aiheisen esityksen, joka oli mukava piristysruiske muuten aika muodolliseen juhlaan :)
Tänään treenattiin Mussalossa neljän tunnin pidennetyt treenit ja ohjelmaa saatiin taas eteenpäin rutkasti, enää puuttuu lopusta noin puoli minuuttia. Tänään pidettiin myös jälleen liikkuvuustestit ja ensiviikolla päästään testaamaan myös lihaskuntoa. Tytöt kävivät myös pari viikkoa sitten Selkäklinikka Ergon lihastesteissä joissa jokainen sai arvokasta palautetta ja ohjeita mahdollisten vammojen hoitoon. Ella on jälleen liikuntakiellossa polviensa takia, joten kisamatolla nähdään toivottavasti kahdeksan Iltsua!





















Kahden viikon päästä meillä on seuran leiri Kotkassa ja sitä ennen ohjelma olisi tarkoitus saada jonkinlaiseen kuntoon, että saadaan kaikki irti tuomaritunneista. Kaikille tsemppiä ohjelmien kanssa, treenatkaa ahkerasti!

perjantai 9. elokuuta 2013

Syksy käyntiin!

Vihdoinkin on saatu syyskausi kunnolla startattua treenienkin puolesta! Eilisissä harkoissa oli vielä ilmassa väsymystä, sillä suurin osa tytöistä oli tullut yöllä kotiin seuran järjestämältä lapin leiriltä. Tänään kuitenkin kaikki väsymys oli tipotiessään ja treenisalilla kolme tuntia hurahti ohi nopeasti. Syksyn ohjelmaakin saatiin jo hyvään alkuun, tästä on hyvä jatkaa treenaamista!
Laihan kuvasaldon lisäksi kameraan kertyi jonkin verran VIDEOMATERIAALIA