Sivut

torstai 22. toukokuuta 2014

Kuaden päätös kilpasarjojen mestiksissä

Nyt on siis kevään kisat kisailtu loppuun viimeviikkoisten mestisten myötä. Kevät on ollut pitkä ja rankka kausi eikä vikoista kisoistakaan selvitty ilman pientä draamaa... Onneksi saimme lopettaa kevään kuitenkin onnistuneeseen suoritukseen ja hyvään fiilikseen :D Kuvia ei tullut räpsittyä kuin ihan muutamat sillä kuvaaja keskittyi kerrankin itse suoritukseen!


Lisää kuvateksti
 Koko viikon tullareiden jälkeen treenitilanne oli melko heikko, sillä matolla nähtiin 4 tyttöä ja vasta perjantaina saatiin kaikki seitsemän tyttöä matolle. Tällä kertaa majoituimme onneksi hotellissa lähellä kisapaikkaa joten ylimääräiseltä majoitushässäkältä vältyttiin. Lauantai aamu ei kuitenkaan alkanut lupaavasti, sillä heti herättyään Emmi alkoi oksentamaan eikä näin ollen voinut osallistua harkkaan. Kisasimme kisojen loppupuolella, joten meillä oli runsaasti aikaa laittautua hotellilla. Emmin olo ei iltapäivälläkään ollut helpottanut ja oksentelu jatkui, joten vaihdoimme hotellin käytävässä paikat kuudelle. Kävimme vielä syömässä ja treenasimme hetken koulun salissa uusia paikkoja. Pian tämän jälkeen siirryttiin kisapaikalle katsomaan kisoja ja kohta lähdettiin lämppäämään.

Lämpän alkaessa tyttöjä kuitenkin odotti ihana yllätys. Emmi nimittäin saapui kisapaikalle äitänsä kanssa hiukset ja meikit valmiina. Olo oli helpottanut sen verran että Emmi pystyi kisaamaan ja tästä kaikki olivat tietysti erittäin onnellisia ja helpottuneita. Kisalämpän aloitimme upeassa säässä ulkona ja pian siirryimmekin jo lämppäputkeen. Tsemppi ennen suoritusta oli mahtavaa ja kaikki halusivat ottaa kaiken irti viimeisestä kisasuorituksesta tänä keväänä. Matolle asteli itsevarma joukkue ja kisasuoritus oli ehdottomasti kauden paras! Pätimme olla tyytyväisiä suoritukseen, olivat pisteet sitten mitä tahansa. Saimme pisteiksi 12.41 jotka oikeuttivat meidät lopulta sijoitukseen 21/39. Sunnuntaina nautimme upeista finaalisurituksista ja ihanasta ilmasta ulkona, onnea vielä kaikille mitalisteille!


Sunnuntaina esiinnymme vielä seuran kevätnäytöksessä ja sen jälkeen jäämme ansaitulle kesälomalle!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tullarit :)

Tullarit kisattiin viime viikonloppuna Vaajakoskella. Matkaan lähdettiin perjantaina viimeistylytreenin jälkeen ja kolmen tunnin bussimatkan jälkeen majoittauduttiin pitkästä aikaa koulun lattialle. Lauantaina meillä oli aikainen herätys, sillä lämppäämässä oltiin jo 7.15 harkkaa varten. Hyvän harkan jälkeen lähdettiin aamupalalle ja koululle laittamaan kisalook kuntoon. Päivällä ehdittiin myös vierailla Pandan tehtaalla ostamassa herkkuja.









Kisasimme vasta kisojen loppupuolella, joten aikaa oli reilusti. Lämppäilimme koululla ja lopulta siirryimme lämppäputkeen kisapaikalle. Aikataulu piti hyvin ja ehdittiin juuri täydellisesti tekemään kaikki tarvittavat jutut ja hyvällä fiiliksellä tsempata kohti suoritusta. Kisasuorituksen tavoitteena oli ilmaisu ja vartaloiden impulssit ja ne näkyivätkin upeasti suorituksessa! Muutamia selkeitä tasapainovirheitä ja isompi tahtivirhe loppupuolella olivat tosin suorituksessa mukana. Pisteitä saimme 13.00 joka harmitti hieman sillä pisteet laskivat viime kisasta vaikka suoritus oli paljon parempi. 





 Olimme alkukisan sijalla 11 ja illalla saimme kuulla, että pääsimme finaaliin mihin olimme todella tyytyväisiä. Sunnuntaina harkka oli onneksi vasta 10.15, joten aamulla saatiin nukkua vähän pidempään kuin lauantaina. Päivä kului reippaasti pakatessa ja meikatessa ja pian olikin aika aloittaa jälleen koululla kisalämppä. Kisapaikalla kannustimme Victoiren upeaan finaalisuoritukseen ja vielä hetken ennen omaa suoritusta katsoimme Pegasoksen viimeisen kisasuorituksen joka taisi tuoda kyyneleet ihan jokaisen meidän silmiin! Sunnuntain kisasuokkaan lähdettiin hakemaan samaa fiilistä kuin lauantaina ja korjaamaan eiliset virheet. Virheet saatiin korjattua mutta suoritus oli hieman vaisumpi kuin eilen ja sisälsi muutamia kuvio- ja yksilövirheitä. Pisteitä saime 12.45 ja näillä pisteillä säilytimme sijan 11/21 ja TuL:n 5 sijan.







Tällä viikolla treenataan vielä kohti mestiksiä ja kisakausi siis saadaan päätökseen Kilpasarjojen mestiksissä Tampereella! Tsemppiä kaikille viimeiseen rutistukseen :)

maanantai 5. toukokuuta 2014

Viisi päivää kisoihin!



 Melkein voisi todeta että onneksi päästään kohta jälleen kisamatolle. Aluekisojen väliin jääminen aiheutti nimittäin suuremman luokan kisatauon ja matolle päästään siis vihdoin Tul:n mestiksissä ensiviikonloppuna. Reilun kuuden viikon aikana ei kuitenkaan olla päästy helpolla, sillä alunperin yhdeksälle voimistelijalle tehty ohjelma muutettiin ensin Aliisan polvien takia kahdeksalle ja vielä myöhemmin jälleen seitsemälle, sillä Roosa joutui treenikieltoon selän takia. Ikävästi siis saimme ainoastaan ensimmäisiin kilpailuihin koko suunnitellun kokoonpanon matolle. Vastoinkäymisistä huolimatta meillä on kova tsemppi päällä ja kisoihin lähdetään hakemaan onnistunutta suoritusta mihin voidaan olla tyytyväisiä.