Sivut

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

kuulumisia!

Niin se vaan on että kisakauden alkuun on enää kolme viikkoa aikaa. Me avaamme kisakauden Kerava Cupissa 2.11 ja seuraavat kolme viikkoa edessä on hiomista, hiomista ja vähän lisää vielä hiomista. Tässä vaiheessa kautta alkaa tulla se vaihe kun kaiken pitäisi olla kohta valmista, mutta todellisuudessa vielä mitään ei ole tehty... Vanteet on teippaamatta, harkka-asut tilaamatta ja puvuistakin saatuna on vain ensimmäinen mallipuku johon aletaan suunnittelemaan koristeita. Pukujen kanssa kaikki ei ole mennyt tällä kaudella ihan putkeen, sillä vieläkin yksi kangas on kateissa jossakin postin uumenissa ja näin ollen puvut on haettava keskeneräisinä omeplijalta kotiin jotta saadaan aloitettua koristelu-urakka.
Myös sairastelut ja pienet loukkaantumiset ovat tuoneet oman lisänsä harjoitteluun sillä matolla ei olla nähty kaikkia tyttöjä pitkään aikaan. Toivottavasti  kuitenkin vastoinkäymiset alkavat olla takana päin ja voidaan alkaa kunnolla keskittyä tulevaan kisakauteen. Kuvituksena alla on muutama otos parin viikon takaisesta kalenterikuvauksesta!





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Etteks saanu keväällä miinusta puvuista kun on noin lyhyt helma

Unknown kirjoitti...

Kyllä saatiin yhdissä kisoissa pukuvähennys mutta ei tiedetä mistä se tuli :) Helma ei kuitenkaan ainakaan meidän silmään ole mitenkään erityisen lyhyt vaan ihan normaalin mittainen :D